Mikkelin vesilaitos

Kinkkutemppu 2022 - Anna viemäreille joulurauha!

Uutisarkisto

Kinkkutemppu 2022 - Anna viemäreille joulurauha!

Julkaistu 12.12.2022

Jouluruokien paistinrasvat kierrätetään tänäkin jouluna ja jalostetaan uusiutuvaksi dieseliksi

Kinkkutemppu on Kemianteollisuuden ja eri toimijoiden yhteishanke kiertotalouden edistämiseksi. Yhdessä Kemianteollisuuden kanssa Kinkkutempussa ovat mukana tänä vuonna Neste, Lassila & Tikanoja, Kemian pooli, K-ryhmä, Suomen Pakkauskierrätys RINKI, Atria, HKScan, Snellman, Maa- ja kotitalousnaiset, Suomen Kiertovoima KIVO, Kuntaliitto, Vesilaitosyhdistys ja Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP.

Näin osallistut Kinkkutemppuun

1. Avaa ja huuhtele tyhjä kartonkitölkki. Ei lasia, muovia tai metallia!

2. Kaada paistinrasva varovasti tölkkiin.

3. Sulje tölkki esimerkiksi teipillä.

4. Anna rasvan hyytyä viileässä.

5. Vie rasva lähimpään keräyspisteeseen 16.12.2022–8.1.2023 välisenä aikana.

Kaikki paistinrasvat kelpaavat. Kinkun paistinrasvan lisäksi keräyspisteisiin voi tuoda myös kalan, kalkkunan ja muiden jouluruokien paistinrasvat. Näiden paistamisesta syntyy valtava määrä rasvajätettä, joka tulee kierrättää asianmukaisesti.

Viemäriin kaadettu paistinrasva voi aiheuttaa mittavia vahinkoja, sillä rasva tukkii viemäriverkostoa.

Keräyspisteet Mikkelissä:

K-Citymarket Mikkeli

K-Supermarket Rokkala

Lisätietoa:

Kinkkutempun keräyspisteet, tarkemmat kierrätysohjeet sekä usein kysytyt kysymykset ja vastaukset löytyvät osoitteesta www.kinkkutemppu.com.

Veden jakelukatko Maalarintiellä 4.6.
Veden jakelu katkaistaan 4.6 klo 8-16 välisenä aikana Maalarintiellä, Mikkelin Rantakylässä
04.06.2014
Häiriötä vedenjakelussa ti.3.6
Häiriötä vedenjakelussa ti.3.6 klo 8.00 -16.00 Urpolan, Pitkäjärven ja Nuijamiehen kaupunginosissa
30.05.2014